Pääsiäismäkehen!

Lähtökohtaisesti ajatus siitä, että herätyskello soisi kello kolmelta aamuyöstä kuulostaa kohtalaisen rajulta ja vaivalloiselta. Ei napostele, houkuttele tai kiinnostele. Yhtä vähän kuin silloin kun vapaa-aamuna pitäisi herätä ennen yhdeksää käyttämään koiraa ulkona, ripustella pyykkiä kuivumaan tai tehdä jotain muuta vapaahetken tuhoavaa höpöhöpöhommaa. Sen verran narsistisen lorvikatarin olemuksessani on kuitenkin aamuvirkkua, että jos kolmelta täytyy herätä ollakseen lentokentällä ennen kuutta, saadakseen viettää muutaman päivän muualla kuin arjen rutiineissa - ei ongelmaa. Es gibt ja keine Probleme sanois sakemanni.

Tänään on herätty kello kolme aamuyöstä, kömmitty koomassa nolla-asteiseen kellarikerrokseen herätyssuihkuun, vedetty aamutsuffelit naamariin puoli neljä, katsottu hetki Wildin ja Kingsien änäripeliä ja neljältä lähdetty kohti lentokenttää. Tavattu kentällä reissutoverit, hoidettu lähtöselvitykset ja vedetty pekonibagelit nassuun. Ja voi luoja kuinka pidänkään niistä hetkistä, kun aamuauringonnousua voi seurata terminaalin ikkunasta. Ajatellen: "hei Mollukka, perästä tullaan!"

Vuoden 2016 reissutalviturkki, tuo ah, syvällä Pohjolan pimeydessä ja kylmyydessä uitettu, raskas taakka on viimein kiskaistu harteilta. Ja vaikka pidänkin Suomen keväästä, kyllä reissuun pääseminen vain mieltä virkistää ja sielua puhdistaa.

Lopetetaanpa hetkeksi kielikuvilla pelleily ja siirrytään arktisen kylmään faktaan. Käsillä olevan reissun tarkoituksena on nauttia upeista vuoristomaisemista, hyvästä seurasta, itävaltalaisista alppikylistä, keski-eurooppalaisen ruoka- ja juomatarjonnan antimista, yrittää sietää saksan kielen kuulemischta, katsoa ja tuntea puuterilumen pehmeää pöllähtelyä laudan alla, mutta ennen kaikkea päästä kuudeksi päiväksi irti. Nauttia, nauttia ja nauttia, jos ei sentään muna-, niin kenties kokemusrikkaasta Pääsiäisestä. Mitä se ikinä tarkoittaakaan.

Ystävät. Olen tyytyväinen, että heräsin kello kolmelta aamuyöstä luvattoman kylmään kellarisuihkuun. Uskon, että se kannatti. Takana on pitkä päivä kotoa Münchenin lentokentälle ja sieltä autolla edelleen Zell Am Seehen, Itävaltaan. Kun katselen överipramean mökkimme ikkunoista lumihuippuista maisematarjontaa, en osaa oikein toivoa olevani muuallakaan. Mökki täynnä ystäviä, jääkaappi täynnä herkkuja, Luontoäidistä silmänruokaa varmasti niin kauan kuin jaksaa tuijottaa. Ja huomenna päästään tutkimaan sitä kaikkea hieman eri perspektiivistä - rinteestä käsin nimittäin. Jepjep!

Ps. Reissutäpinää havaittavissa. Paljolti.

Ppps. Uusi junasysteemi, jolla pääsee vaikka Lahdesta yhdellä vaihdolla suoraan Helsinki-Vantaan terminaaliin, on todettu toimivaksi.