Ruanda.

Ensiksi, avaapas Google ja hakusanaksi "Ruandan lippu". Niin mielellani kuin sen tahan olisin postannutkin, ja yritinkin, mutta kun eihan talla uudella pilipalipuhelimella mitaan voi tehda. Ja ehei, ei ole kayttajassa vika.

Okei, onhan siina kirkkaat varit, mutta mielestani Ruandan lippu on kaikessa afrikkalaisen tyylittomassa variloistossaan TODELLA siisti! Lippu on hyva symboli nykyiselle Ruandalle, ja kuulin sen vareista jonkin sortin tarinankin.

Ruandalla on vuonna 1962 tapahtuneen itsenaistymisensa  jalkeen ollut perinteinen panafrikkalaisvaritteinen lippu; punainen, vihrea, keltainen - tiedattehan te, Etiopia, Haile Selassie alias Ras Tafari, rastafarismi - mita naita nyt on. Keskella mustalla painettu R. Vuonna 1994 lipun ulkoasu koettiin tarpeelliseksi vaihtaa: se oli havaisty, poljettu, raiskattu sadan vuorokauden aikana yhdella murhatulla presidentilla (no, kahdella, koska samassa lentokoneessa meni myos naapurimaa Burundin pamppu), arviolta 800 000 - 1000 000:lla ammutulla tai kuoliaaksi viidakkoveitsin, lapioin tai kuokkain hakatulla, vaaran nakoisella ruandalaisella, sadoilla tuhansilla maansa pakosta jattaneilla, loputtomilla orvoilla ja yhta loputtomilla, julmilla, pitkaan manipuloiduilla entisilla ystavilla, perheenjasenilla, Jumalan miehilla ja kummisedilla, nykyisilla murhaajilla. En rupea Ruandan kansanmurhan tarinaa tassa kovin eksaktisti selventamaan, mutta ei tarvitse olla kummoinenkaan Sherlock todetakseen kolonialismilla olleen suuri vaikutus tapahtuneeseen. Kun viisas valkoinen mies tuli silloiselle Ruanda-Urundin alueelle, alkoi lyyti nimittain kirjoittaa! Kansalaiset jaettiin ryhmiin fyysisten, henkisten ja alyllisten lahjojen perusteella. Hoikat, hintelat, viisaat tulivat saksalaisten ja belgien mukaan Etiopian suunnalta. Raavaammat, leveanenaiset, alyllisesti vajaammat Kongon viidakoista. Kansalaisille tehtiin passit, joissa oli selonteko rodusta, jotta kohtelu olisi sen mukaista. Propagandaa toista rotua vastaan harjoitettiin, vihaa lietsottiin ja vuosikymmenten aikana kaytiin monta verista konfliktia, joissa kuoli kymmeniatuhansia ihmisia. Kaikki karjistyi kevaalla 1994 - ja lopun me tiedammekin, se on historiaa.

Miten maailma, kehittyneet lansimaat ja Yhdistyneet Kansakunnat reagoi Ruandan tilanteeseen tuolloin? Kieltamalla kansanmurhan, tietenkin. Kofi Annan herasi ensimmaisena pyytamaan anteeksi YK:n ja lansimaiden valinpitamatonta toimintaa ja myonsi ainoana, etta Ruanda jatettiin raukkamaisesti pulaan, kun suojaa eniten tarvittiin.

Kansalaisten elamanasenne on ihailtava; jokaisen ruandalaisen on hyvaksyttava tapahtunut, kunnioitettava uhreja ja elettava parantaakseen asioita ja yhdistaakseen ihmisia niin, ettei yksikaan kansanmurhan uhreista kuollut turhaan.

Kaiken jalkeen on uskomatonta huomata, milla tolalla maa on tana paivana. Surulla ja karsimyksella toteutettu uudelleenrakennus on tuottanut yhden kodikkaimmista ja kauneimmista paakaupungeista jossa olen koskaan kaynyt.

x x x x x x x

Askel Ugandasta Ruandan puolelle on paitsi jannittava, myos mykistava. Ennen puhettakaan viisumihommista meidat loikkarit, kuten muutkin rajanylitysta meinaavat, passitetaan pikakuumemittaukseen ebolan varalta. Ei ongelmaa, ei kai ebolaakaan, ja viisumiluukulle. Rajavirkailija kysyy muutaman kysymyksen ennakkoon netissa lahetetyn hakemuksen pohjalta, ja viisumin leima painetaan passiin melko kivuttomasti. Etenkin tama rajanylitys jostain syysta jannitti, mutta onneksi turhaan. Matka jatkuu.

Niin jatkuu myos kulttuurishokki. Missa ovat kaikki roskat? (Ymparistoasiat ovat muutenkin tarkeita; muovipussit on kielletty lailla, kaupoista saa paperi- ja kangaskasseja.) Missa kilometrien mittaiset esikaupunkialueet, kyparitta ja nelja paalla ajavat bodabodakuskit, missa tietyomaat, miksi tie on kuin nelostie Pohjolassa eika kuoppainen kylanraitti ja miksi, oi miksi taalla noudatetaan nopeusrajoituksia? Niinpa. Kovin hammastyttaa, kovin kummastuttaa pienta reissaajaa.

Tie rajalta paakaupunkiin Kigaliin kiemurtelee vuorten ja laaksojen valeissa, paljastaen tulijalle valtavat teeplantaasit ja upeat, vuorten rinteessa sijaitsevat kylat viljelyksineen. Nopeusrajoitus vaihtelee neljan- ja kuudenkymmenen valilla ja aurinko paistaa. Reissaajan kelpaa.

Kigali alkaa nakya laaksoina ja kukkuloina reilusti ennen sinne saapumista, ja hetken paasta nakyivat jo suuret hotelli- ja virastorakennukset ja teiden valeissa huolitellut viheralueet.

Emme loytaneet varaamaamme hostellia, ja turvauduimme back up-plaaniin, Discover Rwanda Youth Hosteliin, mika osoittautui hyvaksi valinnaksi. Hostelli on kodikas, henkilokunta ystavallista ja orientoitunutta luomaan matkaajalle kuvan siita, mita Ruandassa on tapahtunut. Ja toisaalta siita, mita maa on nykyaan.

Terveys tai siis epaterveys on ollut hieman meilla riesana. Takaloosterista on tullut vetta kuin saavista kaatamalla ja alkuviikosta oli kuumeen oireita. Molemmilla.
Vaikka sairastelu on muovannut suunnitelmia uuteen uskoon, olemme nauttineet niin paljon kuin voimat ovat antaneet myoten. Katsottu kaupunkia, lahikortteleita ja kayty Kansanmurhan museossa. Isoja juttuja.

Ainiin joo, parin ensimmaisen Kigali-paivan aikana meinasi menna vitivalkoiset kupolit huolella nurin, kun ei se viimeinenkaan pankkikortti enaa palvellut. Automaatit eivat sylkeneet hilloa. Lopulta Laura lahetti rahaa Western Unionin kautta, kiitos taas :)

Koska koko viikko on mennyt puolikuntoisena, myos reittivalintoja joudutaan rukkamaan johonkin suuntaan. Siksi en viela hehkuta, mita seuraavana vuorossa.

Hakuna matata. Heh, ehka ensi kerralla kevyempaa hommaa...

x x x x x x x

Niin, ja niista Ruandan lipun vareista: sininen symboloi onnea ja rauhaa, keltainen taloudellista nousua ja vihrea Ruandan yhtenaisen kansan toivoa. Ylakulmassa oleva aurinko kuvaa tietoa, koulutusta ja valistusta. Elementit, joista on hyva rakentaa eteenpain.