Hei kaikenkarvaiset ja karvattomat ystavani. Ja ne, jotka ette ole ystaviani. Rauhaa.
Taman postauksen piti tulla Jo viime tiistaina. Tassa postauksessa piti olla myos ne kaksi suomenkielen kirjainta, joissa on pisteet a:n ja o:n ylapuolella. Toisin kuitenkin kavi, siita kohta lisaa.
Alkuun jatan sen osan tekstia, jota aloitin omalla puhelimellani, jossa oli suomalainen nappaimisto. Ja ei, emme ole enaa Kampalassa.
Tervehdys Sarvikuonojen mantereelta. Tarkemmin Ugandan pääkaupungista Kampalasta, jossa tulee tällä hetkellä taivaan kyyneltä kuin sieltä surullisen kuuluisan Estherin surullisen kuuluisasta tarakasta. Perillä siis ollaan, mutta ensimmäiseen etappiin mahtuikin kommellusta jos jonkinmoista.
Helsinki-Vantaan lentokentällä reissutoverini Juho yritti nostaa rahaa, jotta voitaisiin vaihtaa euroja dollareiksi, jotta saataisiin viisumit, jotta päästäisiin Ugandaan. No, Electronhan oli jäänyt eläkkeelle juuri edellisenä päivänä, eikä pankista ollut uutta korttia kuulunut. Onneksi oli toinen kortti matkassa. Electron katki, uusi kortti automaattiin ja rahat ulos. Ensimmäinen vastoinkäyminen, josta selvittiin.
Lento kohti Istanbulia lähti luonnollisesti myöhässä, mutta jatkolennolle ehdittiin. Oikeastaan lennot sujuivat ilman sen suurempia sähläyksiä. Narautettiinpa mieslentoemo koneen saniteettitiloista röökiltäkin.
Afrikka hämmensi yön pimeydessä jo lentokoneesta tuijotellessa. Siinä missä Istanbulin tai muun eurooppalaisen suurkaupungin rajat ja muodot on valopolluution avulla helppo hahmottaa ilmasta käsin, Afrikan kaupungit näyttävät hämmentävän paljon kotimaiselta hautausmaalta syysiltana. Yksittäiset valot näkyvät pimeässä, ilmoittaen ihmisten olemassaolosta, mutta näyttämättä juurikaan kaupungeilta.
Mitä lähemmäs Ruandaa lensimme, sitä upeampaa ja mahtipontisempaa oli myös Äiti Luonnon järjestämä luonnonilotulitus; horisontissa paukkui ukkonen ja salamat valaisivat Kivu-järveä ympäröivät vuoret.
---------
Kigalista lento Entebbeen kesti tunnin verran. Reissaajat meinasivat olla unettoman vuorokauden jaljilta melkoisen pohnaisia, joten laukkuhihnalla odottaminen vain kuullaksemme rinkkojen makaavan Istanbulissa ei ollut se mieluisin yllatys. Kentan toimistosta kerrottiin etta ne kuitenkin tulisivat seuraavana paivana Kampalan hotellille asti. Helpotti. Pikkureput selkaan ja taksijonoon.
Afrikka pamahti kasvoille daladalassa matkalla Entebbesta Kampalaan. Aamuhamarassa tienreunoja kulkevat ihmiset, tiella afrikkalaisen epaorganisoidusti ajavat fillarit, mopot ja autot saivat aivot uudelleenheraamaan elamaan. Usvaisen Victoria-jarven ylle nouseva aamuaurinko ja tayteen ahdetussa daladalassa soiva reggae saivat reissufiiliksen kohoamaan ja ihon kananlihalle. Afrikka. AFRIKKA!
Aika Kampalassa meni nopeasti ja siihen kahteen paivaan mahtui myos paljon paskaa. Kampalan ytimesta hotellille loytaminen ilman tiekyltteja ja hyvia neuvoja osoittautui melko haastavaksi. Loydettiin.
Toinen paiva huipentui omasta ajattelemattomuudestani johtuneeseen puhelimen ryostoon, ja mukana meni myos Visa-kortti. Lyhyesti; otin vaarassa paikassa vaaraan aikaan videota istuvan presidentti Musevenin kannattajajoukosta, kun puhelin lahti kadesta. Yritin juosta jo elintasoa keranneen massuni kanssa peraan, mutta toinen yhta reilu kaveri kaatoi mzungun kaistojen valissa olleelle nurmialueelle. Kiitos hei.
Itaisen Afrikan ensimmainen pienpanimo tuli kokeiltua. Saksalaisomistuksessa olevalla Yasibi beer gardenilla olisi paljon opittavaa, etenkin humaloinnissa ja hapotuksessa.
Kampala oli erittain rauhaton visiittimme ajan. Lahestyvat presidentinvaalit nakyivat kaikkialla. Lahdettyamme Kampalasta vastaan tuli kahdenkymmenenneljan YK:n panssarivaunun kuljetus, mika kertoo tilanteesta oleellisen. Oli hyva aika lahtea rauhoittumaan.
Vietimme Kabalen kaupungissa yon ennen siirtymista Bunyonyi-jarvelle. Kabalessa ilta meni bilista ( ei tasku-) pelaillessa ja kaupungissa iskeneen sahkokatkon takia tahtitaivasta makustellessa.
Bunyonyi-jarvi on ehdottomasti kauneimpia koskaan nakemiani paikkoja. Laittaisin kuvia, mutta se ei nyt oikein onnistu. Laitan myohemmin. Lyhyesti: itaisen Afrikan toiseksi syvin jarvi, upeine rinteineen ja niissa olevine kylineen. Paljon lintujen laulua, sirkkojen siritysta ja mahtavan rauhallista. Iltasin tahtitaivasta ja punkkua bungalowissa nauttien, paivisin pitkia kavelyja pitkin kukkuloiden rinteita. Tuollaisella neljan tunnin vaelluksella saatiin seuraksi meita seuraamaan lahtenyt kylakoira Fido. Fido seurasi meita ensimmaisesta kylasta majoitukselle asti. Fido olisi jaanyt, mutta koimme tehtavaksemme palauttaa se kotiin. Kun Fido hyppasi kanootista kotikylansa rannalle ja alkoi ravata rinnetta ylos, huomasimme olleemme kerrankin oikeassa.
Viikon sisaan on tapahtunut paljon, mutta kaikkea en talla uudella lelupuhelimellani jaksa kirjoittaa. Tasta eteenpain lyhyempia ja toivottavasti parempia postauksia.
Terveisia Ruandasta, tarkemmin sen paakaupungista Kigalista, jonne saavuimme tanaan ja jonka automaateista emme saa hilloa ulos. This is Africa!
Palataan...
PS. Kiitos vaimo isosta avusta liittymien sulkemisen ja muun hassakan kanssa. Nakupenda sana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti