Mondial De Mölkky 2016

Charles de Gaullen kenttä oli aivan yhtä hanurista kuin muistin sen olevan. Sokkeloa, surkeaa opastusta, ajoneuvohelvettiä ja liikaa ihmisiä. Tunnin ulkona odottelun jälkeen saimme vihdoin taksin, joka pystyi ottamaan yhdeksän ihmistä kyytiin. Olisimme menneet toki bussilla, mutta bussi lentokentältä Pariisin keskustaan olisi maksanut reilusti enemmän kuin taksikyyti. Herrain tyyliin siis.

Ja kyllä haihtui Hakalan pojalta kauniiksi silotellut Pariisi-mielikuvat savuna ilmaan, kun posoteltiin esikaupunkialueilta keskustaan, Stade de Francen, riemukaaren ja Lahden radiomastoihin nähden identtisen Eiffel-tornin ohitse aina Montparnassen rautatieasemalle asti. Matkaan mahtui toki muutama kaunis kortteli vanhoine rakennuksineen, presidentinpalatsit ja muut pakollisuudet, mutta mielikuvieni eleganssissa ja romantiikassa vellova paratiisi muuttui kuin miksi tahansa eurooppalaiseksi kaupungiksi. Luulin pääseväni junaa odotellessa heittämään mölkkyä vehreään puistoon suihkulähteineen, mutta lopulta harjoituspaikka löytyi pulujen saniteettitiloista kahden puun välistä. Paikka bongattiin paremman puutteessa Montparnassessa sijaitsevalta terassilta. Olut maksoi reilun yhdeksän euroa ja mölkkykapulat uivat pulunpaskassa. Tummanharmaista pilvistä tasaisen varmasti tiputteleva vesi huuhtoi romanttiset haihatukset mielestäni. Unieni Pariisi. Se ei löytynyt missään tapauksessa ainakaan Montparnassesta.

Luvattoman kallis 

Ei haitannut, että Patonkimaan pääkaupungista päästiin kolmen tunnin pyörimisen jälkeen eteenpäin.

Usein eteläisen Euroopan maissa julkisissa liikennevälineissä kuuluu kotoista puheensorinaa, laulua, huutoa ja naurua. Tällä kertaa ranskalainen junakulttuuri kuitenkin yllätti; kahden tunnin matkan aikana ehdimme saada useilta matkustajilta useita huomautuksia kovaäänisyydestämme. Omasta mielestämme pelasimme unoa ja tikkipokeria omassa loossissamme, yhtään huutamatta tai pitämättä normaalia kovempaa ääntä. Kaikki muut kuitenkin vaunussa yrittivät nukkua, joten desibelivaroittimet olivat himpun verran turhan herkässä.

Juna oli viiden jälkeen torstai-iltana Rennesissä. Koska reissu kotoa lähtien oli kestänyt jo kellon ympäri reilustikin, oli pakko saada ruokaa. Emmekä tietenkään osanneet varautua siihen, ettei kaupungin ravintoloista saanut ruokaa kahden ja kuuden välillä. Useamman ähäkutin jälkeen löytyi yksi ranskalaisen kulinaristikeittiön helmi; perinteinen turkkilainen kebab-ravintola, joka myi ruokaa myös iltapäivällä. Eipä tarvinnut väitellä siitä, otetaanko vai jätetäänkö. Otettiin. Mahat pullollaan kebabia ja mielet avoinna uusille kokemuksille ryntäsimme taksitolpille, ja pienen selvittelyn jälkeen pääsimme Airbnb:n kautta vuokraamallemme talolle. 

Airbnb:n kautta vuokrattu talo L'Hermitagessa

Torstai-iltaan mahtui epäonnistunut kauppareissu, suunnattomasti pahaa verta ja mieltä, pizzeriasta ostetut ruoat ja juomat (koska kaupat menivät kiinni kahdeksalta, eikä meillä käytännössä ollut ruokaa eikä juomaa), sekä illanviettoa urheilun parissa. Löysimme nimittäin vuokratalot autotallista pingispöydän ja intensiiviset pelit kestivät aamun tunneille asti. Moni meistä jo mietti, josko Mölkky saisi jäädä.

Perjantaina vettä tuli loputtomasta saavista kaatamalla. Aamupäivä meni kämpillä röhnöttäessä, iltapäivän puolella saatiin lämpöiselle ja tyhjälle jääkaapille täytettä. Tällä kertaa kauppa oli auki. Patonkia ja punaviiniä tarttui matkaan. Aurinko tuli kuin tulikin esiin harmaan pilvimassan takaa, ja neljän jälkeen taivas oli jo kirkkaan sininen. Keli oli hapekas ja raikas, juuri sopiva urheilulle, siis. Tilattiin hieman vajavaisella ranskankielellä kolme taksia pihaan, vedettiin myrkynvihreät Kaameet Apinat-pelipaidat yllemme ja suunnattiin pelkoa herättämään mm-kisapaikalle Le Rheun kentälle. Ilta-auringossa heiteltiin mölkkyä niin pitkään kuin aurinko suinkin suostui yhdeksän atleettisen vartalon muodoista siluettiin taipumaan. 

Reeniäreeniä

Pari Apinaa

Urheiluharjoitusten jälkeen oli mentävä terveysruokailulle paikalliseen pizzeriaan. Rasvainen ruoka pitää kuulema miehen tiellä. Koska taksijärjestelmä on syrjäkylillä äärimmäisen epäorganisoitunut, patistimme pizzapojat tilaamaan jostain meille pari-kolme taksia. Toimi! Rasvamahat täynnä kämpille ja valmistautumaan itse reissun tarkoitukseen; lauantaiaamuna alkaviin kisoihin.

Lauantaina olimme pelipaikoilla reilun tunnin ennen kisojen alkua. Pientä tuntumaa ehti siis napsia mölkkykapuloihin. Toisilla heitto osui, toisilla ei. Porukkaa oli kentällä kuin meren mutaa, anniskelualueella ruoka- ja juomajonoissa oli tunkua kuin Kärkkäisellä ilmaisen ämpärijaon aikaan. Aurinko paistoi tuskallisen kuumasti ja ilmassa oli auringonpistoksen aineksia. Hakalan pojan sipulia koeteltiin huolella. Jännitti aivan laittoman paljon. Meillä oli edustettuna kaksi joukkuetta: Kaameet Apinat ja Kaameet Apinat II. Kakkosjoukkueen (jossa itse mölkkyilin) pientä alkukankeutta lukuunottamatta molemmat joukkueet selviytyivät neljän joukkueen alkulohkoistaan jatkoon. Myös jatkolohkot menivät suunnitelmien mukaan, ja molemmat joukkueet pääsivät sunnuntaina pelattaviin pudotuspeleihin. Mölkkykisaneitsyys oli allekirjoittaneen osalta menetetty ja voi hetkeksi huokaista syvään. Kukaan ei ollut kuollut jännityksestä huolimatta. Auringonpistos ja nestehukka toki painoivat apinalauman mielialoja alaspäin.

Herra Kapteeni ja talolta lainattu hattu

Ykkösjoukkue skabaa

Kisameisinkejä

Kun jatkopaikat ja sunnuntain peliaikataulu olivat selvillä, oli hankittava - kuinkas ollakaan - murua rinnan alle. Itse kullakin kaamealla apinalla alkoi verensokeri olla pelottavan alhaalla ja mieli matalalla, joten suunta tottakai otettiin kohti Le Rheun keskustaa, tarkoituksena etsiä jokin syömälä. Kävelimme keskustaan vain todetaksemme jälleen kerran, että eihän sitä ruokaa saanut mistään. Ranskalaiset ovat ihmeellistä porukkaa, kenellekään ei ole tarvetta ravintolaruokailuun iltapäivällä. Pökkelöä. Kipaistiin supermarketista muutamat mallasjuomat ja patongit, tilattiin taksi ja painuttiin kämpille. Ajatuksena oli lähteä illalla syömään, mutta ajatukseksi se myös jäi. Kämpillä meni pöytätennis- ja olympialaishommiksi. Toiset nukkuivat ennen aamulla alkavaa kisapäivää, toiset eivät niinkään.

Ei ruokaa! Pettyneet Apinat.

Sunnuntaina Kaameet Apinat oli ensimmäinen kisakentällä treenaamassa nähty mölkvistien poppoo. Aurinko vasta nousi horisontissa, Le Rheun aamu oli syksyisen kirpakka. T-paidoissa kuorossa hytisevä apinaorkesteri pähkäili, olisiko viileä keli pitkän pelipäivän kannalta porottavaa aurinkoa parempi vaihtoehto. Pohdiskelu osoittautui täysin turhaksi, kun kisojen käynnistyessä yhdeksältä aurinko alkoi pirullisen nahanpoltto-operaationsa. Suomalaispuupäiden niskoista leijaili palvatun lihan käry.

Aikainen sunnuntai

Selkeät jatkopelikaaviot

Urheilijan kisamuki

Sääntöfarssia selvitellessä...

Kaameet Apinat II putosi ensimmäisen pudotuspelikierroksen jälkeen sääntöfarssin seurauksena. En ala farssia sen kummemmin tässä spesifioimaan muutenkin pitkän kirjoituksen takia. Lopputulema oli kuitenkin se, että Kaameet Apinat II ei saanut pelata jo luvattua uusintaerää sääntövirheen korjaamiseksi, ja pienen sanaharkan jälkeen asian toisena asianomistajana toiminut naistuomari poistui itkien paikalta. Ikävää sinänsä, että syy ei niinkään ollut tuomarin vaan kisaorganisaation, ja kilpailijoille kertomatta jätettyjen sääntömuutosten. Paikalla olleet suomalaiset mölkkykihot kihisivät raivosta, kuten koko apinalauma. 

Kun pahimmasta häviötuskasta oli päästy yli, tuli aika seurata ykkösapinoiden edesottamuksia. Ja apinathan dominoivat. Pari ensimmäistä kuolemanpeliä oli täydellistä apinahallintaa. Kaameet Apinat olivat voittaneet sympatiat puolelleen, ja kun kahdeksan joukkueen joukossa oli enää kaksi suomalaisjoukkuetta, Apinoiden puolivälieräpeliä seurasi pari-kolmesataa ihmistä. Ottelutunnelma oli karnevaalinen, toisaalta kauniin harras. Aina jonkun heittäessä koko yleisö oli hiirenhiljaa, ja heiton osuessa kannustushuudot kuuluivat varmasti Pariisiin. Aaltoja tehtiin, ja hyvässä hengessä kannustettiin molempia joukkueita. Koko mölkkyihmisjoukko oli yhtä suurta perhettä. Atmosfääri oli mölkkykisaneitsyelle ainutlaatuinen, kaunis ja kivuton kokemus. Myös itse peli oli äärimmäisen kovatasoinen. Kahden ensimmäisen erän jälkeen peli oli tasan 1-1. Viimeinen, ratkaiseva erä päättyi niukasti ranskalaisen Metz Mölkky teamin voittoon. Ottelun jälkeen molemmille joukkueille tuli mölkkykansaa onnittelemaan hienosta mölkkyviihteestä ja kovatasoisesta puukapulaottelusta.

Kapteeni näyttää pakkaheiton mallia

Puolivälierä Metz - Kaameet

Niukasti Metzille

Upean pelin jälkeen Kaameet Apinat joutui, täysin ansaitusti, mediapyörityksen kohteeksi. Yleisradion Pariisin toimittaja tuli kyselemään mölkkyaiheisia kysymyksiä, joihin Kaameet Apinat ykkösen porukka vastaili humoristisen diplomaattisesti. Ranskalaiset isät poikineen tulivat pyytämään yhteiskuvia. Suomalainen mölkkykansa kävi onnittelemassa hienosta suorituksesta.

Ylen haastattelussa

Päivä oli ollut mielettömän pitkä, kuuma ja rankka, kuten mm-urheilussa tietysti asiaan kuuluukin. Pronssipeli ja finaali olisivat toki kutkutelleet, mutta seuraavana päivänä alkava kotimatka painoi jo takaraivossa. Kisa-alueelta huikeat urheilijan terveysruoat (hampurilainen ja ranskalaiset, ne perunat) huppuun ja taksilla kämpille. Illanviettoa, pientä siivoamista ja lähtemisen haikeutta. Herätys kello kahdeksan.

Aamusiivoamiset talolla menivät yllättävän hyvin odotuksiin nähden. Ennen kymmentä oli kämppä siistitty, roskat ja pullot ulkona säkeissä. Ranskan aurinko paistoi jo korkealla, kun itse lähtö päästiin aloittamaan kymmenen aikaan. Päivästä oli tulossa tuskaisen kuuma. Rinkassani olevat kaksikymmentäneljä mölkkykapulaa, kuusi heittokapulaa, muutama punaviinipullo ja muut turhakkeet painoivat selässä jo noin kymmenen metrin kävelyn jälkeen. Jippii!

Rennes-Pariisi-välin maisemat olivat pykälän verran kauniimmat auringonpaisteessa kuin torstaisessa vesisateessa. Upeaa maalaismaisemaa peltoineen ja taloineen.Tuli maisemakulinaristille vallan hyvä mieli. Junassa sen sijaan oli hiljaista kuin ruumishuoneella. Lämpötila keikkui todennäkköisesti siinä seitsemän- ja kahdeksankymmenen asteen hujakoilla. Eläväkin ruho meinasi mädäntyä. Hiljaisuuden rikkoi ajoittain jonkun Apinalauman tasaisen mauttomat läpät. Hienoista maisemista huolimatta jokainen apinalauman jäsen toivoi, että junamatka loppuisi pian. 

Pariisin kallis ölppönen

Ja hei. Loppuihan se viimein. Eikä se Pariisi nyt niin ruma sitten ollutkaan. Tällä kertaa emme toistaneet torstain virhettämme ja jääneet Montparnassen hoodzeille hengailemaan. Siellä kun rakennukset olivat kuin Neuvostoliitossa ja tunnelma muutenkin lattea. Mölkkykapuloissa oli edelleen luettavissa montparnasselaisten pulujen parin päivän ruokalista. Kun tänne asti oli tultu, olihan se pakko lähteä etsimään unien ja elokuvien Pariisia. Voisi edes jotain sanoa nähneensä. Otettiin metro ja painettiin suoraan ytimeen. Otettiin sefieitä ystävämme Eiffelin kanssa, joka on oikeastaan aika ruma. Pariisissa yksi, Lahdessa kaksi. En pitäisi juuri minään. Aika paljon sillä vaan on kavereita jotka käy katsomassa. Juotiin varmasti kaupungin kalleimmat oluet. Otettiin taksi, kun ymmärrettiin että julkisilla ei enää lentokentälle olisi ehtinyt. Maksettiin siitä ylihintaa. Taksikuski oli rasittava ja huusi vaimolleen puhelimessa. Ajettiin läpi aurinkoisen Pariisin, jonka vanha arkkitehtuuri oli sittenkin kaunista katseltavaa. Ajeltiin ohi riemukaaren ja Stade de Francen - tuoreen ranskalaisen murhenäytelmän näyttämön. Musee de Louvre jäi näkemättä, ja hyvä niin.

On se ruma.

Turvatarkastuksessa allekirjoittanutta luultiin taas narkkariksi. Charles de Gaullen kentän viivakoodinlukijat eivät myöskään lukeneet lentolippujemme koodeja puhelimestani. Pääsimme lopulta kaikki käsittämättömällä tavalla läpi turvatarkastuksesta pelkästään yhdellä lentolipulla. Virkailijaa ei liikaa kiinnostanut.

Lähtöportin 40D edessä istua möllötti huomattava määrä auringon käristämiä, väsyneitä, kuumuudesta kiukustuneita suomalaisia. Mölkkyperhettä, jonka jäsenten kasvoja koristi punavalkoinen panda-maski ja kaulassa roikkui puinen MM-MÖLKKY 2016-osallistujamitali, ja jotka suunnittelivat jo päissään päässään ensi vuoden MM-kisamatkaa Tsekkeihin. Meitä Mölkkyyn hurahtaneita puupääkansalaisia, Suomi-juntteja.

Illaksi kotiin.

Enää ei tarvitse jännittää, kesän kohokohta ja ainut ulkomaan reissu ohitse. Kannatti käydä katsastelemassa. Ensi kertaan, au revoir! 

Kaameet Apinat kokonaisuudessaan, sekä kisapaikkakunta Le Rheun kunnanjohtaja