Reissussa ryytyneen väsynyt konkluusio

Rakas päiväkirja,

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tämän pikapaon viimeinen etappi oli Riika, jonne suuntasimme Vilnasta bussilla pitkin Suurta ja mahtavaa Via Balticaa. Mahtipontinen nimi, mutta tie itsessään ei niinkään. Vähän kuin ajelisi vanhaa helsingintietä Lahdesta Mäntsälään, paitsi että joka puolella on kattohaikaroita, suomalaisia turistibusseja ja paikoin näkyy meri.

Viikon sisään tuli rykäistyä niin järkyttävä määrä kilometrejä niin bussissa istuen kuin kävellenkin, että alkoi homma jo hapottaa. Riiassa paukut olivat sen verran loppu, että emme kauheasti enää jaksaneet paikkoihin perehtyä. Muutama loistava kuppila kylläkin, joissa yhdessäkään ei ollut ulkopuolella mitään viitteitä siitä, mitä oven takaa löytyisi. Lievätkö laittomia vai luottavatko yksinkertaisesti siihen että sana kiirii. Tiedä häntä. Kovin introvertti tunnelma mestoissa kuitenkin oli.

Varasimme bussin Riiasta Etelä-Helsinkiin elikkäs Tallinnaan sunnuntaiksi. Lauantaina päätimme vielä käydä Jurmalassa, mikä oli hyvä rauhoitus loppureissulle. Jurmalaa kutsutaan Latvian Rivieraksi, eikä varmasti suotta. Hiekkarannat olivat melkoisen pitkät ja ranta-aktiviteetteja kesälle varmasti riittää. Purkukunnossa olevien, vanhojen neuvostotalojen viereen pykätyt uudet hotellit skeittiparkkeineen, pääkadun varrella olevat ravintolat ja kasino sekä tietenkin upea hiekkaranta vetävät varmasti sikamaisen paljon turisteja paikalle kesäisin. Enpä haluaisi koskaan Jurmalassa käydä heinäkuussa, mutta eihän koskaan tiedä...

Junalla Jurmalaan 

Ennen turismikauden alkua ranta oli kuitenkin hiljainen joitakin ihmisiä lukuunottamatta. Naurulokit ja merilokin poikaset etsivät silmä kovana sapuskaa. Auringon viimeistä edeltävät säteet näyttäytyivät pilvien välistä, ja pohjoisesta tuuli kiusasi niin kylmästi kuin vielä ennen kesää vain kykeni.

Suuri, hiljainen ystäväiseni

Aurinko laskee isojen mökkien taa 

Meri oli yhtä mystinen kuin sen kuuluukin olla. Ei raivoava, mutta ei tyynikään. Ei rauhallinen mutta niin rauhoittava. Hyinen, silti puoleensa vetävä. Suuri, mahtava meri. Sellainen toveri, kenelle voi huutaa naama punaisena kaikesta mikä harmittaa, ja tämä vain jatkaa aalloilla nyökyttelyään ja kuuntelee. Jokaisen reissun päätteeksi pitäisi päästä sen luokse, tyhjentämään pääkoppa ennen kotiin lähtöä. Puhdistamaan ilmaa.

Sitten romantisoinnista ja väsyneen ukon länkytyksestä vielä reissutopiciin. Tämä Puolan ja Baltian tunnustelumatka on ollut ehkä erikoisin reissuni koskaan. Erikoinen siksi, että suunnitelmia etenemisen suhteen ei juuri ollut, ei tarkkaa aikataulua eikä toisaalta paljoakaan taustatyötä paikoista joissa vierailtiin. Tarkoituksena ei ollut tutustua paikkoihin tai oppia tuntemaan niitä, vaan pintaraapaisulla katsoa, mitä mielenkiintoista missäkin voisi olla, pitävätkö ennakko-oletukset paikkaansa ja onko jotain niin kiinnostavaa, että jossain näistä paikoista voisi lähteä käymään ajan kanssa. Budjetti oli melkoisen pieni ja tavaraa repullinen mukana. Ei siis mitään mahdollisuutta lähteä esimerkiksi patikoimaan luontoon tai muuta vastaavaa.

Edellä kuvatun tyyppinen matkailu on paitsi kiireistä, myös erittäin kuluttavaa. Kaupunkien ahmiminen nopeassa ajassa, bussien varaaminen ja niillä pitkien matkojen tekeminen, majoituksen etsiminen ja ympäristön tarkkailu vie totisesti voimia. Siitä huolimatta tämä reissu oli erittäin hauska ja äärimmäisen mielenkiintoinen niin kauan kuin sitä kesti.

 

Ja koska reissumiestä vaisto vie, on tärkeää kuunnella itseään, milloin paukut alkavat olla vähissä. Kun kotiinpaluu alkaa jatkuvasti olla mielessä, sitä ei tarkoituksella kannata pitkittää. Aivot ovat saaneet arjesta poikkeavaa ajateltavaa, silmät ovat nähneet mitä kotona ei näe, korvat kuulleet konsonanttiliturgiaa tarpeeksi saadakseen suomen kielen kuulostamaan hyvältä. Lomaksi sitä ei voi kutsua, mutta matka tutusta ja turvallisesta jonkun toisen tuttuun ja turvalliseen antaa paitsi taukoa, myös perspektiiviä.

Ennen kaikkea se rikastaa sellaisilla muistoilla, joita voi hyisen marraskuisen loskamyrskyn keskellä silmät kiinni ajatella ja oivaltaa, että ihmisen elämä on oikeastaan aika mukavaa.

Laivamatkalla Tallinnasta Helsinkiin peräkannella istui kaksi melkoisen ryytynyttä, väsynyttä mutta iloista reissaajaa. Siinä merta tuijotellessaan, tsekkiläiset virvokkeet tovereinaan he yhdessä voivat todeta, että oli se taas kerran aika siistiä hommaa.

Ensi kertaan. En tiedä varmaksi, mutta jos luoja ja tiliote suovat, se sijoittunee paikkaan, jossa tähtitaivas on kirkkaampi kuin muualla, jossa savimajat ja savannit ovat todellisuutta ja jonne kovasti jo kaipailen.