Yangonista sai ensimmäisen illan käyskentelymme johdosta, jos ei nyt luontaantyöntävän, niin ei varsinaisesti puoleensavetävänkään, ensivaikutelman. Keskustan ytimen kadut olivat ahtaita, roskaisia ja täynnä ihmisiä. Ihmisiä, jotka selvästi olivat suurkaupungin menon ja melskeen turruttamia. Ei samanlaisia hymyjä, tervehdyksiä tai katseita kuin kokemamme mukaan muualla Myanmarissa. Suurkaupungin sykkeeseen laskeutuminen otti oman aikansa, ja ensimmäinen ilta meni vain palloillessa Yangonin ytimen ahtaudessa. Joenvarsi ei osoittautunut kävelypaikkana mitenkään yltiöromanttiseksi, vaan lähinnä kaiken kaduilta valuvan paskan kerääjäkaivoksi. Sen sijaan Sule Pagoda ja sen vieressä oleva puisto, joka oli aivan hotellimme naapurustossa, oli ilta-aikaan sangen viehättävä paikka seurata auringonlaskua ja ihmisten elämää. Kuhertelevia nuoria pareja riitti, kuin myös chinlonea potkivia jannuja. Puistossa tapasimme myös mukavan australialaisukkelin, historianopettajan, nykyisen kirjastonhoitajan, jonka kanssa keskustelimme hetken niitä näitä. Vaihtelun vuoksi iltapurtavaa haettiin italialaisesta ravintolasta.
Seuraava päivä alkoi jo aamusta hyvin; hotellin aamiaisbuffetti oli suorastaan ylellinen. Kun aiemmissa majoituksissa aamupala koostui lähinnä parista paahtoleivästä ja hedelmästä, nyt oli tarjolla paistettua riisivihannessettiä, nuudeleita, ranskalaisia, mysliä, kananmunia (keitetty harmaaksi tosin), kakkuja ja useamman kahvin valikoima. Vaikken aamupalafani normaalisti olekaan, niin kyllähän hyvä ruoka lämmittää sydäntä. Näin on.
Kuvut pullollaan paratiisin herkkuja lähdimme kiertämään Yangonia, systemaattisemmin kuin edellisenä iltana. Kävelimme ensin paikalliselle Bogyoke Aung San marketille, jossa pyörimme pari tuntia ahtaiden käytävien välissä puikkelehtien. Ostin tulevia rantapäiviä varten oman chinlonepallon, jos makaaminen alkaa käydä kunnon päälle. Ennen matkan jatkumista käytiin imaisemassa superhyvät banaani- ja mansikkalassit huiviin. Sokerit koholle ja menoksi!
Markkinavilinästä kävelimme jokusen kilometrin People's Parkiin, jossa, ollakseen kuitenkin aamupäivä, oli nimensä mukaisesti kansaa koolla. Nuoret parit kaulailivat puiden alla ja penkeillä ja puutarhakatoksissa ja joka paikassa. Me istuimme puiston penkille syömään pahoja sipsejä. Vaikutelma Yangonin kaupungista parani hetki hetkeltä, eikä vähiten juuri näiden puistojen vuoksi. Vaikutti siltä, että ennen kaikkea nykyinen nuorten sukupolvi nauttii vapaudestaan juuri puistoissa. Tuli itsellekin vallan hyvä mieli, kun ympärillä pyöri paljon ihmisiä vailla sen kummempaa huolta mistään.
Istuskeltuamme pakarat puuduksiin, oli aika ottaa pieni kävely- ja porrastreeni ja kiivetä valtavaa käytävää pitkin Shwedagon Pagodalle, joka on todennäköisesti koko kaakkoisen Aasian yksi vaikuttavimmista uskonnollisista pytingeistä. Ei oltu nimittäin keltakullassa ja marmorissa pihistelty. Jo pelkästään pytingin aivan ylintä hiippaa on koristeltu yli viidellä tuhannella timantilla ja kahdella tuhannella rubiinilla. Köyhät kyykkyyn siis! Kyllä kelpaa parin valtavan kokoisen Buddhan maata loosseissaaan, kun ympärillä on vain yltäkylläisyyttä ja rikkauksia. Yli kolmenkymmenen asteen helteessä, auringon heijastaessa kaikesta kullasta ja marmorista naamavärkkiin, alkoi kuitenkin parinkymmenen minuutin pyörimisen jälkeen tuntua siltä, että sielun ja hengen ravinnon tasapainoksi olisi ruumiillekin annettava jotain. Kävellä köpöttelimme vajaan kilometrin päähän kultatötsästä, Kandawgyi-järven rannalla sijaitsevaan ravintolaan. Istuimme tyyriissä ja tyylikkäässä raflaamossa reilun tunnin pizzaa ja salaattia puputtaen ja temppelikierroksesta uupuneita jalkoja lepuuttaen.
Olimme ajatelleet ottaa ravintolalta taksin keskustaan, mutta koska ehdimme aikamme istua ja raihnaisia rankojamme lepuuttaa, päätimme sittenkin kävellä. Kävelimme ohi Aung San-stadiumin ja Yangonin juna-aseman takaisin keskustan markkina-alueelle, josta hetken päästä hotellille. Hetken lepi huoneessa ja illalliselle pieneen intialaiseen paikallissyöttölään. Ja yön mittaiselle ruokalevolle.
Seuraava päivä, lauantai, viimeinen kokonainen Myanmarin kaupallisessa pääkaupungissa, meni vähemmän suunnitelmallisesti. Koska keli oli kuuma, ajattelimme mennä hetkeksi uima-altaalle paistattelemaan ja löhöämään. Olimme lukeneet, että Sedona-hotellin altaalle pääsee pienestä maksusta, vaikkei hotellissa asukaan. Otimme taksin hotellilta noin puoleen matkaan. Kävimme pyörähtämässä modernissa ostoskeskuksessa ja lähdimme kävelemään uima-allaskohteeseen. Matkalla kävimme Aung San Suu Kyin kuuluisan arestitalon portilla. Sisään ei ymmärrettävistä syistä ollut asiaa ja vartiointi oli kohdillaan. Vaikka The Ladylla on valtavasti tukea kansalaisilta, on poliittinen kuvio silti vielä arka. Tällä hetkellä kuitenkin vielä eletään aikaa, jossa Myanmarilla on ensimmäistä kertaa siviili-, eikä sotilashallitus. The Lady, Aung San Suu Kyi, on militanttimielisten ykkösinhokki, jos sellaista haetaan. Vartioinnin talolla siis myös täytyy olla kunnossa. Portin ylälaitaa koristi kenraali Aung Sanin kuva.
 |
| Hakalan poika ja kenraali, kaks aika kovaa |
 |
| Pikkuköntsähotelli, ihan pas |
Ostaripööpöilyn jälkeen oli aika eeppisen meiningin. Käsityöläisoluista innostuneena googlasin ennen reissuamme, josko Myanmarissa olisi jonkinmoista craft beer-sceneä tarjolla. Aika hiljaista oli, mutta reissun aikana kokeilin uudestaan, ja löysin Yangonista vasta joulukuussa aloitetun panimon. Paikan nimi on Burbrit brewery. Osoitetta oli hieman hankala löytää, mutta lopulta löysin sen lafkan Facebook-sivuilta. Paikan sijainti olisi kaupungin koillislaidalla, lähellä paikallista golfkenttää. Otimme taksin ostarilta kohti pelipaikkoja. Paikan etsimiseen meni tovi, kun kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan paikasta. Burbrit-graffitit kuitenkin paljastivat sivukujalla olevan teollisuusrakennuksen panimoksi.
Vastaanotto oli oikein hyvä, ja oluenpanolaitteistoa ja -prosessia esiteltiin mahdottomalla innolla ja katseissa suurta epäuskoa siitä, että joku valkonaamaturisti on tullut tänne omatoimisesti ja raijannut vielä emännänkin mukaan. Hakalan poika oli yhtälailla innoissaan kuin aikanaan Heurekan potkututkassa. Mieletöntä. Panimoravintolan puoli oli selkeästi kesken, eikä vielä avatun näköinen. Pihalla oli joenrantamaisemalla varustettu terassialue - ei tosin vielä kalustettu. Panimoukkeli sanoi alueen kattavan periaatteessa tilan parillesadalle syöjälle ja juojalle. Ravintolan sisäpuoli oli koristeltu graffitein, joissa oli kuvitusta muunmuassa oluenpanoprosessiin liittyen. Sisustus oli tyylikästä rustiikkia. Saimme kuulla olevamme kunnialliset ensimmäiset kutsumattomat vieraat paikalla. Vou! Tämän kunnia-asian vuoksi sain maistella panimon herkkuja yhdessä panimomaisterin kanssa. Myanmarin ensimmäisen pienpanimon itseasiassa ensimmäinen oluterä maistui yllättävän hyvältä. Etenkin pilsneri ja Burman Pale Ale, mikä on väännös Indian Pale Alesta, olivat oikein hyviä. Vehnäolutkin huomattavasti parempaa kuin mielestäni yleensä. Itse pääjehu kertoi, että on perustanut panimon yhdessä brittiläisen ystävänsä kanssa. Oluenpano-opin saamiseksi on konsultoitu saksalaista ravintola-alan ammattilaista, joten palikat vaikuttivat olevan hyvin kasassa. Keskustelusta jäi sellainen kuva, että vaikka oluesta onkin viime vuosina Myanmarissa tullut teen ohella miltei kansallisjuoma, on alkoholi paikallisessa kulttuurissa edelleen tabu. Siksi sen valmistaminen ja myyminen on byrokratian ja lain puitteissa erittäin haastavaa, ja tämänkin luvan saamiseen oli mennyt kaksi vuotta. Josko hyvät kokemukset pienpanimosta avaisivat ovia uusille, ja mahdollisesti muutaman vuoden päästä Myanmarissa olisi jo jotain, mitä voitaisiin kutsua pienpanimoskeneksi. Voidaan todeta, että oli ehdottomasti kunnia-asia olla maan ensimmäisen käsityöläispanimon ensimmäinen vieras. Tai siis kaksi. Mutta kuitenkin. Jee!
 |
| Hakalan poika ja panoprosessi |
Pitkän tovin istuttuamme hyvästelimme panimopoppoon ja toivotimme tsemppiä tulevaisuuteen. Ensi Myanmarin vierailulla homma lienee jo valmiimpaa. Otimme taksin kohti keskustaa, ja Hakalan poikaa ravisteltiin taas huolella, ensin aivan mikahäkkismäisen kaasujalan omaavalla taksikuskilla, minkä jälkeen korkeanpaikankammolla - taas. Painelimme nimittäin katsomaan auringonlaskua erään 20-kerroksisen talon kattoterassille. Happy hour kun oli, juomat sisältyivät sisäänpääsymaksuun. Vaikka pelottikin rutosti, oli mukava katsella Yangonin vilkasta menoa ylhäältä käsin. Ja olihan se todettava, että Shwedagon pagoda on jäätävän kokoinen pytinki, laskevan auringon heijastuessa kullatusta rakennuksesta. Ihmettelimme, ettei kattoterassilla ollut kuin meidän lisäksi muutamia ihmisiä. Näkymä kuitenkin on huikea ja hinnat kohtalaisen halvat, joten kuvittelisi turisteja napostelevan. Mutta kelpasi meille hyvin ilman ryysistä, ei siinä mitään!
Viimeistä Yangon-iltaa juhlistimme syömällä nuudeliravintolassa (999 noodle Shop), jonne pääsyä olin himoinnut koko ajan. Paikka oli pieni ja hyvin paikallisen pelkistetty, mutta ruoat halpoja ja taivaallisia. Olen muutenkin tykästynyt burmalaiseen ruokaan, mutta tämä oli aivan ehdotonta kulinaristista eliittiä. Juuri sopivasti chiliä, että muutenkin soijainen otsa hikoili ja suussa poltteli, reilusti kevätsipulia, ja kirsikkana kakun päällä - paljon korianteria, josta on tullut yksi lempimausteistani. Etenkin tuoreeltaan. Hinta naurettavat pari euroa. Jätti väkisinkin hyvän maun suuhun Yangonista.
 |
| Paikallista tofua, huhhuh! |
En varsinaisesti ole suurten kaupunkien suurin fani, vaikka niissä onkin yleensä paljon nähtävää ja pitkästi historiaa. Voin onnekseni kuitenkin myöntää, että tykästyin Yangonin kaupunkiin lopulta huomattavan paljon enemmän kuin ensivaikutelma olisi antanut ymmärtää. Etenkin puistoalueet tekivät suuren, positiivisen vaikutuksen kaiken hälinän keskelle. Siitä huolimatta tuntui äärettömän hyvältä, että seuraavana päivänä pääsisi kauemmas suurkaupungin sykkeestä, jatkuvasta liikenteessä varpaillaan olemisesta, ihmisten järjettömästä määrästä ja ahtaiden katujen tukahduttavasta kuumuudesta. Bussiaikatauluja ei oltu sen suuremmin katsottu, vaan varattu taksi viemään seuraavana aamuna bussiasemalle, josta seikkailu kohti länsirannikon rentoutta, merta ja aaltoja, voisi alkaa. Viimeisen reissuviikon viimeiset lämmöt ja valot keruuseen siis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti