Prologi

"Tärkeintä on matka, ei määränpää."

Klisee. Tiedetään, jepjep. Mutta passaa tähän kuin nenä pyllyyn, joten suon itselleni vapauden kliseillä.

En ole koskaan ollut sellainen snaipperi, joka pystyy tähtäämään kovinkaan pitkälle. Jyvä meinaa olla hakusessa vaikka kuinka yrittäisi. Tosin en tiedä, olenko koskaan halunnutkaan katsoa niin kauas tavoitellakseni jotain suurta ja mahtavaa päämäärää. Ja onko sillä määränpäällä niin merkitystäkään, jos matkalle mahtuu tarpeeksi kiintopisteitä ja etappeja, joilta ei oikeastaan odottanut mitään mutta kuitenkin sai jotain - usein todella paljon. Miksi siis jättää tarttumatta tilaisuuteen, joka voi mahdollistaa pienen irtioton, lyhyen eskapistisen hypyn oman mikromaailman ulkopuolelle, pienen mutta mahdollisesti hyvinkin merkittävän seikkailun matkan varrelle?

Niinpä.

Vuosien varrella olen onnekseni päässyt katsastelemaan tätä piskuista palleroista Heinolan ja Suomenkin ulkopuolelle. Ja saanut järkyttäviä kiksejä siitä diversiteetistä mitä eri paikoilla on ollut tarjota; luontoa, arkkitehtuuria, ihmisiä, eläimiä, kulttuuria, kulttuuria, kulttuuria. Tylyn kaupungin perämetsiköissä kasvaneelle puunhalaajalle kaupungin halki virtaava joki, viidakon keskellä pauhaava vesiputous tai vanhat herrasmiehet pelaamassa tammea viikunapuun alla ovat tarjonneet varsin kutkuttavia elämyksiä. Ja usein juuri niistä kokemuksista ja nautinnoista ainakin itse saan jaksamista arjen harmaaseen utuun. Vihaan tätä termiä, mutta sanon silti että reissaaminen voi olla VOIMAANNUTTAVAA.

Ennen kuin aloitin kirjoittamaan Sarvikuonojen maasta blogikirjoituksia, kirjoitin reissuista itselleni joko perinteisesti kynällä vihkoon reissupäiväkirjaa tai sitten tietokoneelle muistiota; olosuhteista tietysti riippuen. Olen kuitenkin huomannut, että en osaa todellakaan pitää tallessa niitä reissuvihkoja. Koneella olleet muistiotkin taitavat jo leijua jossain bittiavaruudessa, ulottumattomissani. Ymmärsin, että blogi on siinä mielessä äärettömän hyvä purkukanava, että voin sysätä vastuun tekstien säilyttämisestä Googlelle. Salasana google-tililleni toki on muistettava. Mikä parasta, enää ei tarvitse kantaa läppäriä mukana.

Useamman vuoden pystyin välttämään älykkään puhelimen ja monen muun elämää luotaan työntävän avaruusteknologisen vimpaimen hankkimista - olinhan olevinani periaatteen mies. Tai no, poika. Poika joka ei tahtonut kantaa taskussaan mötikkää, joka tiesi prikulleen missä päin tellusta tallustelin ilman että itselläni oli siitä mitään käryä, ja joka muisti vaimoni puhelinnumeron, syntymäajan, et cetera, varmemmin kuin minä itse.

Tuo avaruusajan ulkopuolella ja tässä todellisuudessa pysyttely loppui, kun vanha Doro sanoi sopimuksensa irti ja selkäranka katkesi; oli tullut aika lopettaa pihtaaminen ja menettää avaruuspuhelinneitsyys. Älypuhelin sai tulla. Kyllä nyt on ihanaa ja auvoista, kun saa joka Luojan hetki pelätä, ettei kapula mennyt avainten kanssa samaan taskuun, ettei sen ah, niin hauras pinta halkea.

Itseni myymällä ja periaatteistani luopumalla ostin helpohkon tien bloggaamiseen. Nyt ulkomailla reissatessa ei tarvitse enää etsiä nettikahviloita, varata tunnin aikaa ja penkoa repusta järkkäriä piuhoineen, jotta kuvat saa ladattua koneen kautta Bloggeriin. Etenkin muutaman päivän reissuilla tuo aika olisi tuntunut täydeltä ajanhaaskaukselta, vaikka kirjoittaa ja kuvata tykkäänkin. Mobiiliversiona tämä Blogger-applikaatio on sysipaska, joskin putkiaivoilleni juuri riittävän yksinkertainen, joten sillä mennään.

Nyt, kun bloggaaminen ei rajoitu tuntiin nettikahvilassa, kokemusten jakaminen kaukaa kotoa tuntuu helpommalta ja luontevammalta. Pitkän päivän jälkeen voi löhötä hostellin sängyllä ja postata muutaman kuvan, rustata jotain maailmoja syleilevää, painaa "julkaise" ja käydä nukkumaan.

Olenpahan siis meinaillut ruveta jakamaan reissukokemuksia tänne - lähinnä itseäni varten, mutta jos joku jaksaa olla virtuaalihengessä mukana, niin omapahan on mielenterveytensä. Roikuhan mukana, tai ole roikkumatta.

Ps. Kosketusnäytöllä kirjoittaminen tuottaa näiden nakkien kanssa on himppasen hankalaa, joten kirjoitusvirheitä tulee varmasti. Älköön yksikään sielu siitä mieltänsä pahoittako.

Pps. Neitsytmatka on lähellä. Halvalla. Ja lähelle. Ja legendaarisessa seurassa.

Ne perinteiset, aina mukana. Miksi vaihtaa harjaa, kun ei hampaatkaan vaihdu. Toivottavasti.